• Zucca@sopuli.xyz
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    15
    arrow-down
    2
    ·
    1 year ago

    Hän ei suostunut äänestämään esitysten puolesta, jos koki ne rasistisiksi. Hän myös allekirjoitti ainoana perussuomalaisena lakialoitteen rasismin saamiseksi rikoslakiin.

    Tiina Elovaara sanoo joutuneensa tekojensa seurauksena kovan häirinnän kohteeksi perussuomalaisen puolueen sisällä sekä kasvokkain että sosiaalisessa mediassa.

    ”Esimerkiksi eduskuntaryhmän kokouksessa saatettiin lukea ääneen haastattelujani, joissa tuomitsin rasismin. Häirintä jatkui koko sen ajan kun olin puolueessa. Se oli osa sitä aikaa.”

    Elovaaran mukaan osa näistä häiritsijöistä toimii perussuomalaisessa puolueessa edelleen.

    Nyt Elovaara sanoo olevansa huolissaan muiden nykyisten hallituspuolueiden kehityksestä. Ne joustavat hänen mielestään hiljalleen omista periaatteistaan.

    ”Kokoomuksessa tapahtuu samaa ilmiötä kuin mitä Soinin perussuomalaisissa tapahtui. Politiikka lähtee radikalisoitumaan. Yritetään tehdä yhteistyötä, mutta tosiasiassa luodaan tilaa rasismille.”

    Jos nyt Kokoomuksella olis munaa vaan hajottaa hallitus…

    • K4ldun@sopuli.xyz
      link
      fedilink
      suomi
      arrow-up
      6
      arrow-down
      3
      ·
      edit-2
      1 year ago

      Tai jengillä olisi munaa olla äänestämättä persuja. Tuskin se on kokoomuksen vika että puolet maasta äänestää juntteja. Eikä mun mielestä kokoomusta äänestäneiden tarvii nyt luopua tavoiteistaan persujen takia. Päinvastoin pakko tehdä muutoksia, muuten persut saavat vielä enemmän ääniä.

      • Random_Character_A@lemmy.one
        link
        fedilink
        suomi
        arrow-up
        11
        ·
        1 year ago

        Kaikki ne vanhat keskustan äänestäjät, jotka nyt äänestivät persuja, tuskin tekivät valintansa rasistisista syistä. Persut onnistuivat luomaan mielikuvan että ovat keskustalle vaihtoehto ja ajavat heidän asiaansa.

        Tämä massa voi siirtyä muualle helposti, varsinkin viimeaikaisten kohujen jälkeen.

        • K4ldun@sopuli.xyz
          link
          fedilink
          suomi
          arrow-up
          6
          ·
          1 year ago

          Näinpä, sen takia pitää vaan jatkaa ja he saava nolata itsensä niin paljon kuin haluavat. Näinhän demokratian kuuluukin toimia.

  • geejii@sopuli.xyz
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    1
    arrow-down
    14
    ·
    1 year ago

    Hei, huomasin muuten että täällä vassarien pesässä on käynyt kirjoitusvirhe, tässä lukee Suomi kun piti olla hia, saisittekohan korjattua?